ETSIJÄKOIRALIITTO ry, tiedote 27.12.2010 PDF Tulosta
Lemmikin ilotulitepelkoa voi ehkäistä
- Kuusi ohjetta auttavat saamaan karkulaisen kotiin


Monet lemmikit pelkäävät ilotulitteita. Karkaamisen ehkäiseminen on huomattavasti helpompaa kuin karkulaisen kiinnisaanti. Seuraavat neuvot auttavat ehkäisemään karkaamista ja auttavat lemmikkiä pysymään levollisempana.

 

– Pidä lemmikki sisällä. Koira on hyvä ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulitusten alkua ja myöhään yöllä niiden jälkeen.

– Älä jätä koiraa yksin aidatullekaan pihalle. Pelko saa ne hyppäämään korkeidenkin aitojen yli.
– Varmista, että koirasi ei saa päätään pannasta läpi. Paniikissa oleva koira voi juosta kauas.
– Sulje ikkunat ja vedä verhot ikkunoiden eteen ilotulituksen aikana.
– Laita soimaan musiikkia, jotta ilotulituksen äänet vaimenevat.
– Jos sisätiloissa oleva lemmikki on peloissaan, jätä pelko huomiotta ja käyttäydy neutraalisti.
– Vaikka lemmikkisi ei aiemmin olisi pelännyt ilotulitteita, pelko voi alkaa yhtäkkiä. Älä koskaan ota esimerkiksi koiraa mukaan ulos ilotulitusta katsomaan.

Jos lemmikki katoaa….

Jos lemmikki varotoimista huolimatta karkaa, seuraavat neuvot helpottavat etsintää ja auttavat saamaan karkulaisen helpommin kotiin.

1. Tuttu haju ja varovainen etsintä
Jätä katoamispaikalle oma vaatteesi ja herkkupaloja. Perheenjäsenet voivat kävellä rauhallisesti katoamispaikan lähellä, mutta aluetta ei pidä haravoida isolla porukalla. Se pelottaa karkulaista.
2. Ilmoittelu
Ilmoita Karkulaiset.fi -verkkopalvelussa sekä poliisille, paikalliselle löytöeläintalolle ja Etsijäkoiraliiton neuvontaan 040 724 8614. Katoamisilmoituksia kannattaa laittaa katoamis- ja lähialueelle paljon, jopa satoja. Katoamisilmoituksissa tulee olla koiran kuva ja/tai tuntomerkit ja omistajan puhelinnumero, ei koiran nimeä.
3. Grillaaminen
Kotipihalla tai katoamispaikalla kannattaa grillata esimerkiksi kertakäyttögrillillä. Grilli levittää ruoan tuoksun. Grillaa vain yhdellä paikalla kerrallaan.
4. Ruokajäljet
Karkulaista voi houkutella kotiin tai muuhun turvalliseen paikkaan tekemällä kotiin hajujälkiä ruoan tai muun houkuttimen, esimerkiksi kaverikoiran avulla. Hajujälkeä ei pidä tehdä vilkkaasti liikennöityjen teiden yli.
5. Karkulaisen haju
Laita karkulaisesta haju talteen esimerkiksi puhtaaseen muovipussiin tai lasipurkkiin. Hajuksi käy kaulapanta, takki, harja, tms. missä on vain kyseisen eläimen hajua. Karkulaisen hajua tarvitaan, jos etsinnässä käytetään hajutunnistuskoiraa.
6. Käyttäydy rauhallisesti
Jos näet karkulaisen, käyttäydy niin rauhallisesti kuin voit. Mene kyykkyyn ja katso toiseen suuntaan. Voit puhella rauhallisesti tai houkutella ruoan avulla.

Etsintää ei pidä lopettaa epätoivoisena muutaman päivän päästä, sillä karkulaisia on saatu kotiin pitkienkin aikojen päästä.

Karkulaisen havainneiden ihmisten ei yleensä kannata yrittää ottaa sitä kiinni, vaan ilmoittaa havainnosta heti eläimen omistajalle tai Etsijäkoiraliitolle. Lisää ohjeita verkossa osoitteessa www.karkulaiset.fi.

Lisätietoja:

Etsijäkoiraliitto, puheenjohtaja Timo Lillbacka, 050 342 6785
På svenska: informatör Päivi Rosqvist, 0400 425 666

www.karkulaiset.fi, www.etsijakoiraliitto.fi

Etsijäkoiraliitto (ruotsiksi Sökhundförbundet) auttaa kadonneisiin lemmikkieläimiin liittyvissä asioissa. Karkulaiset.fi -palvelussa voi ilmoittaa kadonneista lemmikeistä, ja puhelin- ja Internet-neuvonnassa annetaan tapauskohtaisesti räätälöityjä neuvoja. Etsijäkoiraliiton kouluttamat hajutunnistus- eli etsijäkoirat ohjaajineen sekä etsintäkoordinaattorit auttavat silloin, kun etäneuvonta ei riitä. Etsijäkoiraliitto toimii täysin vapaaehtoispohjalta.