Kadonneen koiran käyttäytyminen

Kadonneet koirat ”villiintyvät”. Joillakin se tapahtuu saman tien karkaamisen yhteydessä, usein etenkin silloin jos koira pelästyy ja on paniikissa. Toisilla ”villiintyminen” tulee hetken päästä ja joillakin harvoilla ei ollenkaan. Kadonneen koiran etsinnöissä kannattaa kuitenkin pitää lähtökohtana sitä, että koira ei käyttäydy samalla tavalla kuin normaalisti.

Omillaan seikkailevan koiran ykkösprioriteetti on turvallisuus. Koirat pysyttelevät usein syrjässä vilkkaimmilta paikoilta. Lepo- ja nukkumapaikoikseen koirat hakevat usein sellaisia paikkoja, joihin ne voivat joko piiloutua tai joista ne voivat tarkkailla. Piilopaikoiksi kelpaavat esimerkiksi rakennusten alustat. Tarkkailupaikat ovat usein sellaisia, joissa selusta on turvattu ja muuten avarat näkymät ympäristöön.

Karkuri tarkkailee jatkuvasti ympäristöään. Se myös aistii ja tunnistaa kuka etsii sitä ja kuka on "normaali ohikulkija". Se saattaa vaikka maata rauhassa tien vieressä, niin kauan kun kukaan ei kiinnitä siihen huomiota, mutta ensimmäinenkin siihen osuva silmäpari saa sen ottamaan tassut alleen. Tämän takia vilkkaillakaan alueilla ei voi olla ylimääräisiä etsijöitä, vaan etsinnät tehdään aina omalla, karkurille tutulla porukalla. 

Karkurin toiseksi tärkein asia on vesi. Juomapaikoiksi kelpaavat ojat, joet, järvet, lätäköt, kaikki missä on vettä saatavilla. Veden jälkeen alkaa kiinnostaa ruoka. Karkurit ovat varsin kekseliäitä ravinnon hankinnan suhteen: ne voivat metsästää metsän pieneläinmiä, ratsata roskiksia, vierailla muiden eläinten talviruokintapaikoilla tai vaikka syödä talleilla hevosten jätöksiä. Vasta kun nämä perustarpeet on tyydytetty, karkuri saattaa kiinnostua juoksuisista nartuista tai muista huvituksista.

Karkurit asettuvat usein aloillensa ja ottavat itselleen tietyn alueen reviirikseen. Niillä saattaa olla säännöllinen päivärytmi, jota ne noudattavat esim. ruokailun ja liikkumisen suhteen. Ne voivat kulkea päivittäin samaa lenkkiä ja olla aina samaan aikaan samassa paikassa.

Karkurit hakeutuvat mielellään paikkoihin, jotka ovat niille jollakin tavalla tuttuja. Moni koira käy haistelemassa talojen pihoilla, joissa on toisia koiria. Koira voi hakeutua tallien läheisyyteen, jos se on tottunut hevosiin tai päiväkodin/koulun nurkalle jos perheessä on lapsia.

 Kun kadonneesta eläimestä saadaan näköhavaintoja, tai jos sitä etsitään etsijäkoiran kanssa, kannattaa katsoa miten havainnot ja reitit asettuvat kartalle. Sillä tavoin saa yleensä vinkkejä koiran reviiristä ja sen liikkumapaikoista. Reviiri pysyy useimmiten muuttumattomana koko karkureissun ajan. Jos reviirillä tapahtuu jotain radikaalia ja koira alkaa kokea olonsa turvattomaksi, vaihtaa se paikkaa.

Kadonneen kissan käyttäytyminen

Karanneet sisäkissan eivät yleensä kulje kauaksi vaan piiloutuvat naapurustoon. Samoin kaukana kotoa autosta tai kuljetuskopastaan karannut kissa ei juokse pitkälle vaan piiloutuu pian.

Karkulaisen käyttäytyminen riippuu kissan luonteesta. Utelias ja ihmisrakas kissa saattaa hakeutua vieraiden ovien taakse maukumaan tai lähestyä ohikulkevia ihmisiä. Arempi kissa kulkee piilotellen.

Jos kissa on sisäkissa eikä ole lainkaan tottunut liikkumaan ulkona, se todennäköisesti pelästyy ulos joutuessaan. Samoin käy, kun kissa on vieraassa paikassa tai loukkaantunut. Myös tutussa paikassa liikkuva kissa voi pelästyä asuinalueella tapahtuneita muutoksia tai vaikka uutta koiraa tai ilotulitetta. Pelästynyt kissa piiloutuu.

Pelästyneet kissat piiloutuvat usein rakennuksien alle tai muihin mataliin paikkoihin. Harvemmin ne piiloutuvat ylös puihin. Kissa saattaa rauhoittua itsestään, mutta on mahdollista, että se pysyy hiljaa piilossaan päiväkausia ja lähteä liikkeelle vasta janon ajamana. Piilossa oleva kissa ei pidä ääntä. Pelästynyt kissa ei uskalla edes vastata omistajansa kutsuun. Pelästynyt tai loukkaantunut kissa ei mielellään liiku pitkiä matkoja, vaikkakin se saattaa hakeutua kotiinsa.

Voimakas metsästysvietti ja –taito on säilynyt lähes kaikilla kissoilla, myös rotukissoilla. Niinpä ne pystyvät hankkimaan luonnosta ravintonsa pitkälti itse. Näin kotikissakin voi selviytyä luonnossa kuukausia. Suomen talvet ovat kuitenkin niille liian kylmiä.

Kotikissa, joka on kasvanut ihmisten hoidossa ja myöhemmin ajautunut luontoon, ei villiinny helposti. Se saattaa pelätä kiinniottamista, mutta rauhoittuu oikeilla ohjeilla pian ja tottuu taas elämään ihmiskodissa.