Loppukevät ja alkukesä ovat lemmikkien karkaamisten huippuaikaa uudenvuoden ohella. Lemmikkejä katoaa raoillaan olevista ovista ja ikkunoista, kotipihoilta sekä mm. mökkireissuilla. Eläinetsintöihin erikoistunut Etsijäkoiraliitto kehottaa omistajia kääntymään mahdollisimman pian Etsijäkoiraliiton päivystyksen puoleen, jotta karkurin omistajat saavat oikeat toimintaohjeet nopeasti. Jo vappuviikonloppuna on Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelin soinut ahkerasti.
Kevät saa eläinten ”sydämen hyrräämään” ja vaistot heräämään. Omistajat puolestaan ovat kesän kynnyksellä huolettomia eivätkä aina muista valvoa avoinna olevia ovia ja ikkunoita tai lemmikin liikkeitä piha-alueella.
 
Kun lemmikki katoaa, ota yhteyttä Etsijäkoiraliittoon
Omistajilla on usein turhan korkea kynnys hakea välittömästi ammattilaisten apua karkurin kotiin saamiseen. Kuitenkin oikea toiminta heti karkaamisen jälkeen olisi tärkeää.
”Esimerkiksi mökillä odotellaan usein sunnuntai-iltaan eli poislähdön aikaan. Siinä vaiheessa on vaikea enää toimia karkurin houkuttelemiseksi. Tai kotoa karannutta lemmikkiä etsitään tavoin, jotka ovat meille ihmisille luontaisia, mutta todellisuudessa karkottavat karkuria. Tällaista on esim. lemmikin huutelu sen nimellä tai ystävien ja kaverikoirien värvääminen joukkoetsintään”, sanoo Etsijäkoiraliiton puheenjohtaja Tiina Haukioja.
Vappuviikonloppuna on Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelin soinut ahkeraan. Ripeästi karkaamisen jälkeen soittaneista omistajista osa on jo saanut lemmikkinsä kotiin noudattamalla Etsijäkoiraliiton neuvoja.
Karkaamistilanteessa olennaisinta on aina tilanteen rauhoittaminen. Karkasipa lemmikki innoissaan tai peloissaan, sen stressitasot ovat korkealla ja se villiintyy nopeasti. Jo lyhyt hetki voi saada sen epäluuloiseksi omistajaansa kohtaan.
”Eläintä ei saa jahdata. Jos lemmikki on näköetäisyydellä, parasta on vaikka istua maassa ja pysyä rauhallisena. Jos se ei ole näköpiirissä, sitä voi houkutella ruoan tuoksulla tai maahan tehdyillä hajujäljillä. On kuitenkin hyvä kysyä neuvoa Etsijäkoiraliiton neuvonnasta, sillä esimerkiksi lähistöllä oleva vilkasliikenteinen tie voi vaikuttaa siihen, mitä keinoa kannattaa käyttää”, Haukioja neuvoo.
Koirien ja kissojen lisäksi keväisin katoaa myös eksoottisempia lemmikkejä kuten kilpikonnia. Toisin kuin luullaan, kotipihalle otettu kilpikonna on nopea veijari, joka katoaa alta aikayksikön.
Ohjeet karanneen lemmikin kotiin saamiseen löytyvät Etsijäkoiraliiton sivuilta http://www.etsijakoiraliitto.fi/ohjeistot . Etsijäkoiraliiton maksuton neuvontanumero on 040 724 8614.
 
Mikä Etsijäkoiraliitto?
Etsijäkoiraliitto on Suomen vanhin eläinetsintään erikoistunut järjestö, ja juhlii nyt 15-vuotisjuhlavuottaan. Se toimii vapaaehtoisvoimin, ja esimerkiksi neuvonta ja karkurien etsinnässä käytettävien Etsijäkoirien työ on maksutonta (vain matkakorvaukset Etsijäkoiran käynnistä). Liitto perustettiin siitä ymmärryksestä, että koiralla on luontainen kyky etsijä lajitovereitaan. Pitkäjänteisen koulutuksen ja etsintöjen myötä huomattiin, että Etsijäkoirat etsivät erinomaisesti myös muita lajeja kuin koiria.
Etsijäkoiraliiton systemaattinen koulutus on luonut vahvan pohjan harrastajille, ja sen myötä myös muita yhdistyksiä on perustettu.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Tiina Haukioja, 0400 489 292 www.etsijakoiraliitto.fi, www.facebook.com/etsijakoiraliitto