Etsijäkoiraliiton vapaaehtoiset neuvojat ja etsijäkoirakot auttoivat 1258 karanneen eläimen omistajaa vuonna 2022. Eläinlajien kirjo on suuri, vaikka koirat ja kissat dominoivatkin tilastoja.

Uutenavuotena aikavälillä 31.12.2.1. neuvonta- ja etsintäapua sai 27 lemmikin omistajaa, joista 18 oli ns. ilotulitekarkureita. Näiden karkulaisten omistajien lisäksi autettiin viittä henkilöä, jotka onnistuivat saamaan kiinni jonkun toisen omistaman karkulaisen.

Kaikki Etsijäkoiraliiton hoidossa olleet uudenvuoden ilotulitekarkurit on saatu kotiin, paitsi 2.1. ilmoitettu leopardigekko. Suurin osa karkureista saatiin kiinni houkuttelemalla: joko eläin antautui kiinni ihmiselle tai se houkuteltiin hajujälkien ja ruoan avulla palaamaan kotiin tai karkaamispaikalle.

Vuosi 2022 oli Etsijäkoiraliitolle kiireinen

Karkaamisia tapahtui uuden vuoden lisäksi eniten loma-aikoina, jolloin eläinten kanssa ollaan paljon ulkona. Yleisimmät karkaamispaikat olivat koti- ja mökkipihat sekä lenkkipolut.

Etsijäkoiratoimintaa on ollut 20 vuotta. Vuonna 2022 karkulaisia oli reilu 300 vähemmän kuin edellisvuotena, joka oli ennätysvuosi. Karkuritapausten lasku johtunee suurilta osin siitä, että ihmisten tietoisuus karkurin kiinnisaamisen parhaista tavoista on lisääntynyt huomattavasti. Etenkin sosiaalisessa mediassa jaetaan paljon eläinetsintään erikoistuneiden järjestöjen vinkkejä karkulaisten omistajille.

Vapaaehtoisvoimin toimivan järjestön puhelinneuvontaresurssit alkavat kuumimpina sesonkeina olla tiukilla, joten viime vuonna Etsijäkoiraliitto panosti paljon kirjallisten ensiapuohjeiden jakamiseen. Ensitoimet ovat hyvin samankaltaiset kaikissa tilanteissa, joten kirjalliset ohjeet auttavat hyvin oikean toiminnan alkuun ja karkurin talteen saamiseen.

Karkureista eniten koiria ja kissoja

Vuoden 2022 karkureista koiria oli 651 ja kissoja 561. Karkureiden joukossa oli myös muita eläimiä kuten kaneja ja kilpikonnia sekä maatilojen eläimiä (tilasto alla). Kanikarkulaisia on kahtena viime vuotena ollut aikaisempaa enemmän, mikä selittynee sillä, että kaneja on otettu paljon lemmikeiksi koronan aikana.  Suurin osa karkureista on saatu kotiin koulutettujen asiantuntevien puhelinneuvojien avulla, ja osassa tapauksia on käytetty koulutettuja etsijäkoiria. Puhelinneuvonnan merkitys onkin keskeinen. Olennaista on se, että karkurin karkurin omistaja toimii Etsijäkoiraliiton ohjeiden mukaan.

Etsijäkoiraliiton asiakkaat vuonna 2022, yhteensä 1258:

Koira 651

Kissa 561

Kilpikonna 17

Kani 12

Hevonen 5

Lammas 3

Lintu 3

Fretti, kani, kesyrotta, lehmä, vuohi, minipossu, käärme